Ei säästetä heikoimpien palveluista

Share |

Maanantai 15.10.2012 klo 12.07 - Simo Repo


Eräässä palauteviestissä sain evästykseksi Espoon kuntapolitiikkaan seuraavat näkökohdat:

1. Kun säästetään, se ei ole politiikkaa vaan hyvää taloudenhoitoa. Se, mistä säästetään, on politiikkaa. Siinä Espoon päättäjät ovat olleet huonoja. On kinattu ja väitelty ja sitten lautakunta päättää käyttää juustohöylää ja leikata kaikista kuluista 2,5 %.


Näin viedään omaishoitajilta, vanhusten kotipalveluista tai vaikkapa meilenterveyskuntoutujilta kenties se viimeinen hyvinvoinnin tae.


Kun tulet valituksi, toivon, että säästöpäätöksissä, joita varmasti joudut tekemään, teet kunnon sosiaalipolitiikkaa: säästetään, mutta ei kosketa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien palveluihin. Se olisi poliittista rohkeutta.

2. EU:ssa on valmisteilla uusi kilpailudirektiivi julkisiin hankintoihin. Kun sitä Suomen oloihin sovitellaan, tee kaikkesi että siitä tulee sellainen, että pienillä kolmannnen sektorin toimijoilla olisi edes jonkinlaiset mahdollisuudet pärjätä tarjouskilpailussa.

Espoon kaupunki on varmaan Suomen pikkutarkimmin säännöksiä noudattava kilpailuttaja. Kun kilpailutettiin Espoon terveyskeskuspäivystyspalveluja, kilpailussa hylättiin aikaisempi toimija aivan älyttömän muotoseikan vuoksi ja palvelut menivät ylikansalliselle yhtiölle ja maksoivat Espoolle yli 200 000 euroa vuodessa ylimääräistä.

Hienoja ja tärkeitä näkökohtia!

Avainsanat: palvelut, kilpailutus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini