Kommentteja Espoon talouteen

Share |

Tiistai 16.12.2014 klo 17.31 - Simo Repo


- Kiinteistöveron korotuksen tuoton periminen valtiolle ratkeaa tällä viikolla.

- On täysin kohtuutonta, että valtio tekee kuntatalouteen oleellisesti vaikuttavia päätöksiä sen jälkeen, kun kunnat ovat jo hyväksyneet talousarvionsa.

- Espoolta puuttuvat laskelmat väestönkasvun kokonaiskannattavuudesta.

- Kaikki suuret kaupungit ovat uudistamassa omistaja-tilaaja-tuottaja -mallia.

- Espoon väestönkasvusta (n. 4000 henkeä) n. 1.800 tulee muuttovoitosta ja n. 2.200 siitä, että syntyneitä on enemmän kuin kuolleita. Lisäväestöstä n. 3.000 puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia.

- Viimeiset talousennusteet vuodelle 2015 ovat huomattavasti heikommat kuin ne, joille Espoon ensi vuoden talousarvio on rakennettu

- Keskusta ei kannata kuntaveron korotuksia. On pantava suu säkkiä myöten ja tehostettava toimintaa. Kuntaveroa ei kuitenkaan voi loputtomasti nostaa.

- Sivistystoimen sekä sosiaali- ja terveystoimen kuluista pitäisi eritellä näkyviin se osuus, minkä toimialat maksavat kaupungin sisäisistä (tilavuokrat, talouspalvelut, atk-palvelut) palveluista.

- Espoo on elänyt kuluvan vuoden ja tulee elämään kaksi seuraavaa vuotta yli varojensa. Vuoden 2017 positiivinen tulos edellyttää Suomen talouden kääntymistä kasvuun.

- Huonosti ja kalliilla rakennetut ja hoidetut kiinteistöt aiheuttavat Espoolle ennalta arvaamattomia investointeja.

- Terveessä taloudessa korvausinvestoinnit maksetaan vuosikatteella. Nyt Espoo ei siihen kykene.

- Espoon velkaantumisen keskeisin ongelma on konserniyhtiöissä, ei peruskaupungin velanotossa. Kolmen vuoden kuluttua jokaisella espoolaisella on 8.500 euroa yhteistä velkaa. Tulevien vuosien suuri haaste on saada velkaantuminen kääntymään laskuun. Ei voi tuudittautua siihen, että huonosti menee muillakin suurilla kaupungeilla.

- Näiden diojen ulkopuolelta totetaisin, että Kauniaisten ja Espoon talouden suurin ero on siinä, että Kauniainen panostaa Espoota huomattavasti enemmän asukkaittensa koulutukseen.

Avainsanat: Espoon talous, Espoon talousarvio 2015, velkaantuminen, kiinteistöveron tuotto


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini