Espoon lähetystyön määrärahat

Share |

Perjantai 3.4.2015 klo 22.45 - Simo Repo


Pidän hyvänä sitä, että Espoon seurakuntatyhtymä on sitoutunut käyttämään lähetystyöhön ja kansainväliseen diakoniaan 4,1 % talousarviovaroistaan. Pidän hyvänä myös sitä, ettei jakoperusteissa eroteta toisistaan lähetystyötä ja kansainvälistä diakoniaa; julistus ja palvelu ovat erottamaton kokonaisuus.

Kirkon ja lähetysjärjestöjen perussopimuksessa kirkko sitoutuu kohtelemaan kaikkia lähetysjärjestöjään yhdenvertaisin perustein. Sopijajärjestön velvollisuutena on noudattaa omassa toiminnassaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustusta ja päätöksiä sekä toteuttaa kirkon hyväksymää lähetysstrategiaa ja sen toimintaperiaatteita.

Siitä, miten lähetysjärjestöt noudattavat Suomen kirkon tekemiä kirkon virkaa koskevia päätöksiä, on keskusteltu Espoon kirkkovaltuustossa viimeksi vuosi sitten. Tuolloin kirkkovaltuusto linjasi, että se pitäytyy Espoon entisissä linjauksissa, jotka merkitsevät määrärahojen asteittaista lopettamisesta järjestöiltä, joiden suhtautuminen virkakysymykseen on ongelmallinen.

Vuonna 2014 kirkon ja lähetysjärjestöjen välisissä ohjauskeskusteluissa ei ole käsitelty kiistanalaista virkakysymystä. Espoon seurakuntayhtymä ei myöskään ole tehnyt suhtautumisessaan virkakysymykseen tai lähetysjärjestöihin uusia linjauksia. Tilanne on täsmälleen sama kuin vuosi sitten, jolloin jakamattoman kansainvälisen vastuun rahoista päätettiin edellisen kerran. Ne periaatteet, joilla Espoon seurakuntayhtymä on aiemmin jakanut kyseisen määrärahan, ovat edelleen voimassa.

Sopijajärjestöllä on oikeus saada seurakunnilta sekä vapaaehtoista että talousarviovaroista myönnettävää avustusta, mutta seurakunnilla ei ole velvollisuutta myöntää avustuksia.

Kirkollisverona kerättyihin varoihin tulee suhtautua eri tavalla kuin vapaaehtoiseen kannatukseen. Katson, että Espoon seurakuntayhtymän talousarviovaroista tulee jakaa avustuksia ja määrärahoja vain sellaisille toimijoille ja hankkeille, joista Espoon seurakunnissa on laaja yhteisymmärrys.

Avainsanat: Lähetystyö, naispappeus, kirkon rahat, kansainvälinen vastuu


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini