Sukupuolisuus ei ole uskon asia

Share |

Tiistai 7.6.2016 klo 15.33 - Simo Repo


Espoon hiippakunnan piispa lähetti tänään kiertokirjeen, jossa hän ilmaisee kantanaan, että kirkko ei voi vihkiä tai siunata samaa sukupuolta olevia henkilöitä avioliittoon ennenkuin kirkolliskokous on ottanut kantaa asiaan.

Uusi avioliittolaki tulee voimaan ensi vuoden maaliskuun alussa. Minusta olisi kohtuullista, että kirkolla olisi tuolloin tähän asiaan selvä kannanotto. Sääntömääräinenkin kirkolliskokous kokoontuu vielä ennen sitä ja kirkolliskokous voi itse päättää ylimääräisistä kokoontumisista.

Minulle itselleni sukupuolisuuteen ja parisuhteeseen kuuluvat asiat eivät ole uskon vaan maailmankuvan asioita. Maailmankuvamme muuttuu, mutta se ei merkitse uskon ja Jumala-suhteen tyhjäksi tekemistä. Kaikkien ihmisten maailmankuva ei ole samanlainen ja erot saattavat olla varsin kipeitä.

Sellaisessa kirkossa haluaisin elää, jossa eri tavalla ajattelevilla ihmisillä olisi sija, jossa kunnioitettaisiin toinen toistaan ja annettaisiin sellaisillekin ratkaisuille tilaa, jotka ovat omien näkemysten vastaisia.

En usko tämän vihkimisasian vatvomiseen komiteoissa, kokouksissa ja toimikunnissa. Maailmankuvvan muuttumiseen tarvitaan vuosikymmeniä ja uusia sukupolvia. Siksi on etsittävä sellainen ratkaisu, jonka kanssa eri tavalla ajattelevat ihmiset voivat elää samassa kirkossa.

Pannaan kirkolliskokous istumaan suljettujen ovien taakse niin pitkäksi aikaa, että valkoinen savu nousee saavutetun yksimielisyyden merkiksi.

Piispoja ei tässä tilanteessa käy kateeksi.

Avainsanat: Sukupuolineutraali avioliitto, samaa sukupuolta olevien vihkiminen, uusi avioliittolaki, kirkon vihkimisoikeus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini