Espoon pysäköinnin periaatteetTorstai 12.1.2017 klo 22.49 - Simo Repo Pysäköinti on yksinkertainen asia. Pysäköintipaikkoja pitää olla riittävästi - asukkaille Pysäköinti on osa ihmisten perusliikkumista ja asiointia. Kaupungin ei pidä periä pysäköinnistä maksuja eikä etenkään antaa pysäköintiä yksityisten yritysten rahastusvälineeksi. Espoossa on laadittu n. 70-sivuinen kirjanen ja muita asiakirjoja pysäköinnin periaatteista. Periaatteet kävivät viime maanantaina kaupunginhallituksen käsittelyssä ja jätettiin pöydälle. Pysäköinnissä Espoon kaupungissa on ongelmia. Aluepysäköintikielto on vaikea hahmottaa ja muutenkin epätarkoituksenmukainen. Erityisesti vieraiden on vaikea tietää, milloin aluepysäköintikielto on voimassa, milloin ei. Sitä perustellaan mm. sillä, että muuten tarvittaisiin paljon erillisiä pysäköintikieltomerkkejä. Niiden tarvemäärästä on olemassa laskelmiakin. Mutta missään ei liene laskettu, kuinka paljon nyt on jouduttu pystyttämään erillisiä pysäköinti sallittu -merkkejä. Ainakin oman kotini lähikaduilla niitä on runsaasti. Perusratkaisuna minusta pitäisi olla, että Kaupunkia ei ole tarkoitettu rahankeräysvälineeksi, joka on mahdollisimman kallis ja jolla asukkailta kerätään mahdollisimman paljon erilaisia mahdollisimman korkeita maksuja sijoittajien ja rahastajien taskuihin. Kaupunki on tarkoitettu hyväksi, inhimilliseksi, viihtyisäksi ja vaivattomaksi paikaksi elää. Sen mukaan pitäisi tehdä myös ihmisten jokapäiväistä elämää koskevat ratkaisut. |
Avainsanat: pysäköinti, aluepysäköinti, pysäköintimaksu, aluepysäköintikielto, pysäköintipaikka, pysäköintimaksu |