Aktiivista hyvinvointia

Espoon hyvinvointikertomus 2017-2021 ja siihen liittyvät lasten ja nuorten, työikäisten ja ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelmat ovat erinomainen kokonaisuus, joiden pohjalle on hyvä rakentaa käytännön toimintaa. Suunnitelmissa on esitetty pääosin ne mittarit, joilla espoolaisten hyvinvointia voidaan seurata.

Hyvinvointi ei lisäänny hallinnollisilla päätöksillä. Ihmisten itsensä tulee ottaa vastuu omasta ja läheistensä hyvinvoinnista. Mutta kaupunki voi päätöksillään ja toimenpiteillään tukea kaupunkilaisten mielekästä ja terveellistä elämää. Samalla on varottava sellaisia päätöksiä, jotka aiheuttavat pahoinvoinnin lisääntymistä.

Keskeisimmät pahoinvoinnin tekijät ovat asunnottomuus, työttömyys, alhainen koulutustaso, liikunnan puute, epäterveelliset elämäntavat, yksinäisyys, sairaudet. Näihin kaikkiin voidaan vaikuttaa sekä yhteiskunnan että ihmisten omilla päätöksillä.

Espooseen on luotava järjestelmä, jossa kaikki asukkaat otetaan yksilöllisesti huomioon ja etsitään aktiivisesti kaupunkilaisia, jotka ovat vaarassa pudota aktiivisen, terveellisen elämän ulkopuolelle. Alkoholin ja huumeiden käyttöön on kyettävä puututtumaan. Erityisesti huumekauppa on estettävä ja huumekauppiaat saatettava vastuuseen toiminnastaan.

Kolmannen sektorin toimijat on otettava järjestelmällisesti mukaan hyhvinvointityöhön. Hyvinvoinnin yksilöllinen ylläpitäminen on kaupungin organisaation ulottumattomissa. Järjestöissä kaupungin asukkaat toimivat itse mielekkään ja terveellisen elämän edistäjinä.

Maahanmuuttajien osuus espoolaisista tulee kasvamaan. Maahanmuuton tuomat ongelmat on osattava ennakoida. Maahanmuuttajien työllisyys on ehkä keskeisin espoolaisten tulevaisuuden hyvinvointia säätelevä tekijä. Espoon ja maamme muiden suurten kuntien väestötavoitteiden toteutuminen edellyttää merkittävää maahanmuuton lisääntymistä. Väestötavoitteet tähtäävät siihen, että runsaassa kymmenessä vuodessa maamme maahanmuuttajaväestö lisääntyy vajaalla miljoonalla uussuomalaisella.

Samoin ikääntyneiden espoolaisten määrä tulee lisääntymään, vaikka heiddän suhteellinen osuutensa espoolaisista ei kasvaisikaan.

Espoolaisten koulutustasoa on tietoisesti nostettava ja lisättävä aikuisten uudelleen/jatkokouluttautumispolkuja. Nuorten suuret jatkokoulutuskynnykset, sijoittuminen peruskoulutuksen jälkeiseen koulutukseen sekä ylioppilastutkinnon jälkeen korkeakouluihin, on saatava järkeistettyä. Ei ole mitään mieltä siinä, että puolet ylioppilastutkinnon suorittaneista ei pääset jatkamaan opintojaan vaan joutuu päätytutkintojen jälkeen yhden tai useamman vuoden pudokaskaudelle.

Kaupunkiympäristön on tuettava liikkumista. On saatava lisää sekä rakennettuja liikuntapaikkoja, sisäliikuntatiloja että omatoimista liikkumista tukevia järjestelyjä. Kaavoituksella on voitava taata monipuoliset liikuntamahdollisuudet myös tiiviisti rakennettuihin kaupunkikeskuksiin. Tiivistyvä rakentaminen ei laske vaan nostaa asuntojen hintoja. Tiivis kaupunkirakenne ei myöskään ilman erityisjärjestelyjä tue yksilöllistä liikuntaa.

Kaavoituksella on myös luotava edellytykset työpaikkojen muodostumiselle tasaisesti ympäri kaupunkia. Lyhyen tähtäimen kysyntä ei saa olla kaavoitusta hallitseva tekijä vaan kaavoituksen on rakennettava kaupunkia, jossa asuminen ja työpaikat eivät eristäydy toisistaan. Samalla Espoon raporteissa on siirryttävä asukasmäärän seuraamisen sijasta työllisten määrän seuraamiseen.

Soten sivutuotteena on saatava aikaan järjestelmä, joka edistää omatoimista terveyden ja hyvinvoinnin seurantaa. Vanhusten omassa kodissa asuminen ei saa olla heitteillejättöä vaan oma valinta, jota yhteiskunta tukee ja tarvittaessa takaa joustavan ja nopean mahdollisuuden siirtyä toisenlaiseen asumiseen.