Ilman opiskelupaikkaa

Näinä päivinä ovat kymmenet tuhannet nuoret suomalaiset saaneet ilmoituksen siitä, etteivät he ole saaneet toivomaansa opiskelupaikkaa korkeakoulussa. Edessä on välivuosi, suunnitelmien muuttaminen, toihin meno, maastamuutto, kelkasta putoaminen...

Kaiken kaikkiaan: Suomeen on onnistuttu luomaan tehokas opiskelunestojärjestelmä. Sen kustannuksia on vaikea laskea, mutta osviittoja kyllä on:

- Ulkomaille hakeutuu opiskelemaan vuosittain muutama tuhat suomalaista. Heistä ehkä puolet palaa takaisin, toinen puoli jää pysyvästi ulkomaille. Nuorten kannalta ratkaisu saattaa olla hyvä, mutta suomalaiselle yhteiskunnalle jokaisen nuoren peruskoulutus on maksanut n. 80.000 euroa, lukiokoulutus siihen päälle. Maahanmuuton ja maastamuuton koulutuskustannuksissa Suomi on pahasti tappion puolella.

- Työuran lyhentymisestä vuodella aiheutuu yhteiskunnalle välittömiä kustannuksia ehkä n. 10.000 euroa/henkilö. Vuotuiset menetykset ovat vähintään 500 miljoonaa.

- Heikompi koulus tuo sekä yhteiskunnalle, yrityksille että yksittäisille henkilöille vähemmän tuottoja. Väitän, että 50.000 vuotuisen opiskelupudokkaan saaminen ilman välivuotta mukaan opiskelu- ja työelämään toisi Suomelle miljardiluokan lisätulot.

Opiskelunestojärjestelmän muuttaminen opiskelun edistämisjärjestelmäksi toisi yhteiskunnalla saman suuruusluokan lisätuoton kuin on SOTE-järjestelmän uudistamisen toivottu lisäkustannusten ehkäisytavoite.

Tässä on hyvä toistaa viime helmikuussa kirjoittamani teksti:

Jos minä tekisin Suomen koulutusjärjestelmän uudistuksen, sen lähtökohdat olisivat seuraavat:

1. Muokkaisin opetusjärjestelmää sellaiseksi, että se antaisi jo peruskoulussa oppilaille mahdollisuuden edistyä nopeammin niissä aineissa, joihin heillä riittää intoa ja kykyä. Se koskisi "lukuaineiden" lisäksi myös liikunta- ja taideaineita.

2. Jatkaisin oppivelvollisuutta 2-3 vuodella. Viimeisinä vuosina koulunkäynnin voisi korvata ohjatulla työnteolla. Pienentäisin ammattikoulutuksen ja lukion välistä eroa.

3. Antaisin kaikille halukkaille mahdollisuuden jatkokoulutukseen joko ammattikoulutuksessa tai korkeakouluissa. Samalla järjestäisin joustavat siirtymismahdollisuudet ammattikoulutuksesta korkeakoulutukseen ja päin vastoin.

4. Kehittäisin tutkinnonjälkeisen koulutusjärjestelmän niille, jotka haluavat vaihtaa ammattia tai hakeutua työmarkkinoilla töihin, joihin heillä ei ole koulutusta.

Uudistuksilla haluaisin ehdottomasti poistaa seuraavat epäkohdat:

a) Koulutusjärjestelmästä pois putoamisen ilman työpaikkaa tai henkilökohtaista ohjausta eteenpäin.

b) Karsinnan, jolla esimerkiksi uusista ylioppilaista puolet pakotetaan joko kokonaan jatkokoulutuksen ulkopuolelle tai ainakin pitämään 1-2 välivuotta ennen pääsemistään haluamaansa koulutukseen.

c) Pääsykoekursseilla rahastamisen.

d) Aivovuodon ulkomaille. Nykyinen järjestelmämme pakottaa vuosittain satoja tai tuhansia nuoria hakeutumaan ulkomaisiin yliopistoihin päästäkseen haluamaansa koulutukseen.

Tiedän, että tarjoamani malli tulisi näennäisesti nykyistä kalliimmaksi. Laskelmat voisivat näyttää kuitenkin toisilta, jos koulutusjärjestelmän hintaan laskettaisiin myös kunnollista koulutusta vaille jäämisen elinkautiset kustannukset, välivuosien kustannukset ja ulkomaille tapahtuvan aivovuodon kusttannukset sekä jäykän järjestelmän kustannukset työelämälle sekä työttömyytenä että työvoiman puutteena.

PS. Espoossa jäi tänä vuonna satoja nuoria vaille opiskelumenestyksen perusteella ansaitsemaansa lukiopaikkaa, koska lukiopaikkoja ei ole tarpeeksi. Häpeä, Espoo!