Premio Strega -kirjat 2019

Premio Strega -kilpailun 2019 ehdokaskirjojen esittely

Historian siipien havinaa

Tämän vuoden Strega-kirjoissa on kaksi historiallista romaania, joissa molemmissa on aineksia ajan hampaan kestäviksi menestyskirjoiksi.

Antonio Scurati, M. Il figlio del secolo, 839 s.

Strega-palkinnon voittaja on dokumenttiromaani Mussolinin valtaannoususta ja fasismista. Kirja käsittelee vuosia 1919-1925. Aihe on vaikea, vähän kuin kirjoittaisi Suomessa romaanin, jossa Mannerheim on pudotettu jalustalta ja muutettu ihmiseksi. Mussolini on tietenkin toisenlainen, historiallisesti ristiriitainen, mutta kuitenkin osa Italian kansallista identitettiä.

Dokumenttiromaani perustuu todellisiin, historiallisiin asiakirjoihin. Scuratin kirja on perusteellisesti - jopa häiritsevästi - dokumentoitu. Onko käsissä romaani vai historiaa? On pakko tehdä rajankäyntiä, ja tulos voi olla erilainen lukijasta riippuen. Kirja syntyy lukukokemuksesta lukijan mielessä. Jokaisella kirjalla on yhtä monta identiteettiä kuin lukijaakin. Mutta historiankirjoituksen ja romaanin välillä on eroa, vaikka romaani olisikin dokumenttiromaani.

Mussolini ei kirjassa (eikä varmasti todellisuudessakaan) tule kerralla valmiiksi. Jokainen kriisi on ikäänkuin uusi syntyminen. Kokemukset muovaavat päähenkilöä - mutta myös päähenkilö muokkaa maailmaa, josta hänen kokemuksensa syntyvät. Ja kun on kyse henkilöstä, jolla on merkitystä maailmanhistoriassa, vaikutukset sekä maailmaan että omaan itseen ovat järisyttävän suuret.

Kirja uskaltaa puuttua myös vaikeisiin yksityiselämän asioihin. Se dokumentoi tapahtumat hyvin, mutta antaako tiukka dokumentointi taiteellista vapautta kirjoittaa romaani? Onko ihmisessä määräävää se, mikä on merkitty asiakirjoihin, päiväkirjaan ja toisten ihmisten huomioihin - vai onko todellisuus sittenkin kaikkia muistimerkintöjä rikkaampi, monivivahteisempi - ja todellisempi?

Scuratin kirja on ehdottoman merkittävä romaani - ehkä merkittävämpi kuin suomalainen lukija osaa ymmärtää. Romaani todennäköisesti muokkaa kokonaisen kansakunnan identiteettiä. Valinta voittajaksi on kulttuurisesti perusteltua, vaikka pelkin kaunokirjallisin kriteerein olisi valinta voinut tapahtua toisinkin.

Benedetta Cibrario, Il rumore del mondo, 751 s.

Piemontelainen upseeri nai Englannissa rikkaan silkkikauppiaan tyttären. Nuori vaimo sairastuu isorokkoon ja saapuu Pohjois-Italiaan, Piemonteen, muuttuneena ihmisenä. Avioliitto on jo alkumetreillä raunioina, mutta miehen isä, silkkitehtailija, rakentaa luottamuksellisen suhteen miniään. Elämä jatkuu rikkaana ja polveilevana.

Cibrarion kirja on ennen kaikkea vahvojen naisten romaani. Engelantilaiset päähenkilöt - naiset - raivaavat itselleen vahvan ja kestävän aseman italialaisessa yhteisössä. Kirja on romaani Ihmiskohtaloista, siirtolaisuudesta ja kaipuusta kotimaahan. Se on myös kirja Italian valtion syntymisestä, Pohjois-Italian silkkiteollisuudesta ja -kaupasta sekä kulttuurien kohtaamisesta.

Romaanin vahvuutena on monitasoisuus sekä yksilöiden ja historian tapahtumien nivoutuminen toinen toisiinsa. Ihmiskuvat jäävät kuitenkin ohuiksi, dialogit voisivat toimia paremmin. Ihmiskohtalot jäävät auki, ihmiset ikäänkuin katoavat eikä historian lankoja solmita yhteen. Tässä kirjassa on joka tapauksessa aineksia aikaa kestäväksi historialliseksi romaaniksi.

Mistä olen tullut?

Kehitysromaanit kuvaavat päähenkilön matkaa minäksi. Elämä muovaa ihmistä - itsensä ymmärtäminen vaatii porautumista oman elämän kipeisiinkin lähtökohtiin ja vaiheisiin.

Nadia Terranova, Addio fantasmi, 197 s.

Lapsuuden asunto on menossa myyntiin. Romaanin päähenkilö Ida palaa synnyinkotiinsa Messinaan tyhjentämään äitinsä kanssa kotia ja valvomaan sen myymistä. Paikat ja esineet tuovat todellisiksi eletyn elämän, myös isän, joka ei kuollut, vaan katosi. Eräänä päivänä isä vain lähti eikä koskaan enää palannut. Näissä huoneissa elää Idan elämän ja olemassaolon avain. Se on etsittävä lapsuudesta ja nuoruudesta, ymmärrettävä, miksi minusta on tullut minä.

Mitä heittää pois, minkä säilyttää? Mikä on merkityksetöntä, mikä osa minua? Ei vain tavaroissa vaan myös elämänkokemuksissa, siinä, miksi minusta on tullut minä.

Tyhjentyvässä ja muuttuvassa huoneistossa - ja sen ympärillä kuohuvassa lapsuuden ja nuoruuden kaupungissa Ida kohtaa itsensä - joutuu miettimään, mikä minussa on merkittävää, todellista, luovuttamatonta, mikä ulkoa tuotua, toisarvoista, teennäistä. Ne ovat tehtäviä, jotka jokaisen ihmisen pitäisi joskus tehdä.

Romaani on suppea, pysyy hyvin koossa, vaikuttaa lukijaansa. Se ei tarjoa helppoja ratkaisuja, mutta aukeaa lukijalle. Kirja on loogisesti kirjoitettu, ote on kerronnallinen ja ajatuksia herättävä.

Romaani tunkeutuu syvälle, mutta ei yllätä. Se on koottu vähistä aineksista - siksi se tulee myös yksittäistä lukijaa lähelle. Jokainen joutuu selvittämään suhteensa omaan taustaansa, historiaansa, elämäänsä.

Kirjassa on vähän henkilöitä - se suosii suomalaista lukijaa. Italialaisissa romaaneissa vilisee usein henkilöitä niin paljon, ettei hidas suomalainen tahdo perässä pysyä.

Kirja on yksinkertainen ja selkeä - jäin miettimään, oliko juuri se syy, miksi äänestin tätä kirjaa voittajaksi.

Marina Mander, L'età straniera, 206 s.

Lukioikäisen Leon isä on hukkunut meren aaltoihin pyjamassa ja tohveleissa. Äiti ja Leo elävät pienessä talossa Milanon laitamilla. Äiti ottaa vuokralaiseksi romanialaisen maahanmuuttajan Florinin, joka saa asua samassa huoneessa Leon kanssa. Florin on muutaman vuoden Leoa vanhempi, harjoittaa prostituutiota, ei käy koulua. Leo kutsuu häntä "apinaksi". Leo pääsee tutustumaan myös Florinin maailmaan - ja elämä ja ajattelu muuttuvat, kun Florinin asiakas, nuori poliisi, pahoinpitelee tämän.

Mitkä ovat kestäviä elämän arvoja - mikä suhteemme maahanmuuttajiin - mikä oma minuutemme suhteessa vanhempiimme. Kirja herättää kysymyksiä, joita lukijan on pakko pohtia. Se on myös kertomus siitä, miten "apinasta" tulee ihminen, miten outo tulee lähelle, kun ihminen kulkee läpi omien ennakkoluulojensa.

Eleonora Marangoni, Lux, 251 s.

Lontoossa asuva nuori italialainen arkkitehti saa yllättävän perinnön, rappeutuvan hotellin Etelä-Italian saarella. Thomas matkustaa saarelle, irti tavanomaisesta elämästä, kiehtovaan yhteisöön, jossa on sekä ulkomaalaisa hotellivieraita että paikallista henkilökuntaa.

Viikonloppu saarella saa Thomasin arvioimaan omaa taustaansa, omaa elämäänsä ja identiteettiään. Elämän todellisuuteen avautuu uusia näkökulmia, menneisyyden kanssa on tehtävä tili. Kun osaa katsoa taaksepäin, myös edessä avautuvat uudet maailmat.

Mauro Covacich, Di chi è questo cuore, 243 s.

Nuoren, urheilevan miehen sydämestä löytyy jotain epänormaalia. Hän joutuu luopumaan liikuntaharrastuksesta ja välttämään rasitusta tietämättä, kuinka kauan. Kaikki muuttuu - mitä tulee elämään?

Suhde elämänkumppaniin, työelämään, uskollisuus ja uskottomuus, tulevaisuus ja tämä päivä kietoutuvat vyyhdeksi, jossa sykkii nuoren ihmisen sydän, yhtä aikaa heikko ja täynnä elämää.

Tämä on romaani nuoresta sydämestä, jossa asuvat tunteet ja ihmisen kohtalo.

Claudia Durastanti, La straniera, 279 s.

La straniera on kertomus italialais-amerikkalaisen perheen tyttären elämästä. Vanhemmat ovat kuuroja. Perhe muuttaa New Yorkista pikkukylään Basilicataan ja päähenkilön elämä kulkee Italian ja New Yorkin välillä. Oleellista on, että päähenkilön lapsuudenmuistot ovat Amerikasta. Päähenkilöstä tulee ikuinen vaeltaja, olipa sitten kyseessä työ, opiskelu tai rakkaus.

Kirjassa on vahva omaelämäkerrallinen leima. Päähenkilö juurtuu nopeasti uuteen maahan, tuntee olevansa kotona kaikkialla. Mutta kaikkialla hän samalla tuntee olevansa vieras ja koditon. Kirja on myös kannanotto aistivammaisten yhteiskunnallisten oikeuksien puolesta.

Politiikkaa ja väkivaltaa

Kaksi kirjaa, jotka kulkevat lähihistorian poliittisessa ja väkivaltaisessa yhteiskunnassa. Nämä eivät ole perinteisiä jännitysromaaneita; molemmissa on sekä vahva yhteiskunnallinen ote että henkilökohtaisen kehityskertomuksen kosketus.

Pier Paolo Giannubilo, Il risolutore, 486 s.

Todellisuuspohjainen kirja kertoo kaksoiselämästä. Päähenkilö on Gian Ruggero Manzoni, Alessandro Manzonin jälkeläinen. Kirjassa on kaksi elämää päällekkäin: Kertomus tavallisesta ihmisestä iloineen ja suruineen ja kertomus koulutuksen saaneesta "valtiollisesta" ratkaisijasta, joka käy säälimättömin keinoin selvittämässä vaikeita yhteiskunnallisia tilanteita. Tapahtumat paikallistuvat Italiaan, Lähi-itään ja Balkanille.

Kertomuksessa on kaksi todellisuutta, ikäänkuin kaksi kirjaa dialogissa keskenään: Tehtävät ovat jännittäviä ja vauhdikkaita, mutta ainakin minua kiehtoivat enemmän tavalliset ihmisen elämän tilanteet, joihin ei ole väkivaltaisia, yksioikoisia ratkaisuja. Kirjaa kantaa juuri yksityiselämän monimutkaisuus ja yksilöllinen merkitys, jota ei voi väkivalloin ratkaista.

Kirjassa olisi ehkä voinut vielä enemmän paneutua roolien ristiriitaan. Dokumentaarisuus tuo paineita olla "totuudenmukainen", mikä saattaa hämärtää kirjallista ja aatteellista kokonaisuutta.

Valerio Aiolli, Nero ananas, 346 s.

Kirja kertoo Italian historian tapahtumista Milanon Piazza Fontanan terrori-iskusta 1969 Milanon poliisilaitoksen terrori-iskuun 1973. Kirja on loogisesti etenevä kertomus, jossa todelliset tapahtumat ja romaanikerronta kulkevat käsi kädessä ja täydentävät toisiaan. Yhteiskunnalliset tapahtumat ja henkilöiden yksityiselämä kietoutuvat toisiinsa, anarkismi ja tavallisen ihmisen elämänkulku ovat osa jännitteistä, ristiriitaista ja inhimillistä kohtaloa.

Kirjassa esiintyy henkilöitä, joiden esikuvat Italian yhteiskuntaa seuranneet voivat todennäköisesti tunnistaa. Kirja kuljettaa lukijaansa Italian eri paikkaunnilla.

Paikka elämässä

Lopuksi kolme kirjaa, jotka kertovat siitä, miten eri-ikäiset ihmiset etsivät paikkaansa elämässä. Vuosien kulku ei ole yksinkertaista. Ihminen elää suhteessa toisiin - ja suhteessa itseensä - eikä oma minä aina ole se helpoin elämänkumppani. Nämä ovat eräänlaisia kehitysromaaneita, jotka vievät myös lukijan peilaamaan omaa elämäänsä.

Cristina Marconi, Città irreale, 263 s.

Alina, 26, muuttaa Italiasta Lontooseen. Hän löytää hyvän työpaikan ja etenee urallaan. Alina yrittää löytää paikkansa englantilaisessa yhteisössä. Hän rakastuu englantilaiseen lääkäriin, joka on nuorena ollut yhdessä tyttöystävänsä kanssa vapaaehtoistyössä Italiassa. Kirja on kertomus nuorten ihmisten elämästä kahden kulttuurin välissä, jännitteistä ja vaikeudesta voittaa ne.

Jostain syystä tässä Premio Strega kilpailussa oli monta kirjaa, joissa liikutaan Italian ja Englannin välissä. Suomalaiselle lukijalle se avaa uutta näkulmaa myös tämän päivän kuohuvaan Eurooppaan.

Marco Missiroli, Fedeltà, 224 s.

Kirja voitti tämänvuotisen nuorten Premio Strega -kilpailun ja sijoittu kolmanneksi aikuisten sarjan äänestyksessä.

Carlo ja Margherite elävät yhdessä, ostavat asunnon ja saavat lapsen. He sallivat toisilleen satunnaisia syrjähyppyjä. Elämä peilautuu kahteen ihmiskuvaan. Toisaalla ovat vanhemmat, jotka elävät ulkonaisesti perheidyllissä, joiden avioliitto kestää vuodesta toiseen. Toisaalla elämässä ovat entiset rakastajat, joiden elämä ei kuitenkaan edusta jatkuvuutta.

Kirja käsittelee vanhempien ja lasten suhdetta, parisuhdetta ja avioliiton ulkopuolisia suhteita suhteessa parisuhteeseen ja perheeseen. Vanhempien ja lasten jännitteessä kukin perheenjäsen löytää oman paikkansa. Avioliiton ulkopuoliset suhteet nostavat esiin jännitteen sosiaalisten velvollisuuksien ja yksilöllisten toiveiden välillä. Yksilölliset halut ovat musta aukko, joka imee itseensä elämän tasapainoa.

Lukija samastuu kirjaan, sekä tapahtumiin että henkilöiden elämänkulkuun - joskus kipeästi, joskus myötätunnolla.

Paola Cereda, Quella metà di noi, 222 s.

Tämä katsaus on hyvä päättää kirjaan, joka kertoo itseni ikäisistä ihmisistä.

Matilde Mezzalama, torinolainen opettaja, jää eläkkeelle. Eläke ei riitä toimeentuloon - on pakko aloittaa uusi työ iäkkään insinöörin hoitajana. Koulutusta hoitotyöhön Matildella ei ole - on vain tavallisen ihmisen arkipäivän taidot.

Kirja on kertomus ikääntyvän ihmisen elämästä kahden todellisuuden välissä. Uusi elämä, uusi merkitys, vanha asunto ja elämä - tytär, joka katsoo itsellään olevan oikeus äidin varoihin ja omaisuuteen. Italialaisen yhteiskunnan eläke- ja sosiaalijärjestelmien tunteminen auttaisi lukijaa saamaan tästä kirjasta enemmän irti.

Kirja on romaani todellisuudesta ja toiveista, iäkkään ihmisen identiteetistä. Mitä minusta on jäljellä, kun työn tuomat kulissit on riisuttu pois?

Kertomus puhuttelee ainakin eläkeikäistä lukijaa. Se on suppeahko, kulkee enemmän yksilöllisellä kuin yhteiskunnallisella tasolla, vaikka nostaakin esiin myös järjestelmiin liittyvät ongelmat.

Tämä on kirja, jota ei helposti unohda.

Simo Repo