Hyväksikäytön etiikkaa?

Elop-kohu ja sitä seurannut keskustelu yritysjohtajien palkkioista, erorahoista ja normaaleista työsopimuskäytännöistä on pakottanut miettimään yrityselämän eettisiä perusteita.

Saksalainen 1700-luvun filosofi Immanuel Kant määritteli eettisen periaatteen: Toimi aina niin, että toimintatavastasi voitaisiin tehdä yleinen laki! Paljolti sen varaan on rakennettu sekä lakimme että oikeustajumme. Periaate asettaa oikeudenmukaisuuden oman edun tavoittelun edelle.

Minusta on aiheellista esittää kysymys, voimmeko asettaa johtajien palkitsemisjärjestelmät yleisiksi, kaikkia työntekijäryhmiä koskeviksi säännöiksi. Jos voimme, se pitää tehdä. Jos emme voi, niistä pitää luopua.

Keskusteluissa yritystoiminnasta viitataan usein olakeyhtiölakimme 5. pykälään: ”Yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin.” Harvassa yhtiöjärjestyksessä määrätään toisin.

Kenen on yritys? Omistajien? Johtajien? Yhteiskunnan? Työntekijöiden? Onko hitsarin, toimistotyöntekijän tai myyntimiehen työpaikka ”meidän firma” vai ”noiden firma”? Jos yrityksen tarkoituksena on vain tuottaa omistajilleen voittoa, voiko sillä olla yhteiskunnallista vastuuta? Ja jos yrityksen tarkoituksena on vain voiton kerääminen yksityisille omistajille, onko yhteiskunnalla intressiä tai edes oikeutta tukea sitä?

On hyvä muistaa, että raha on perimmältään oikeutta toisten työhön ja toisten työn tuloksiin. Jos ei ole työtä ja sen tuloksia, ei rahallakaan ole mitään arvoa. Unelma maailmasta, jossa ei tarvitse tehdä työtä, jossa kaikki tulee automaattisesti ja ilman vaivannäköä, on perusteeton utopia. Taloudessa siitä käytetään nimitystä kupla, joka odottaa puhkeamistaan.

Kestävä talous ei perustu kenenkään hyväksikäyttöön vaan yhteiseen työhön ja yhteisiin työn tuloksiin, joista kaikki voivat yhteisesti nauttia ja jotka jaetaan oikeudenmukaisesti. Yhden menestys on kaikkien hyvä ja jokainen tappio on kaikkien tappio.

Me emme saa yritysten, Suomen, Euroopan tai maailman talousongelmia ratkaistuksi, jos yritämme edetä kestämättömillä eettisillä periaatteilla. Siksi tämän hetken tärkein tehtävä ei ole kestävyysvajeiden kattaminen vaan yritys- ja yhteiskuntaelämän eettisten periaatteiden selkiyttäminen.

Ahneella on juuri sellainen loppu kuin sananlasku sanoo.