Espoon veroprosenttia ei pidä nostaa

Espoo ei voi elää yli varojensa.

Länsimetroa jatketaan vain, jos valtio maksaa oman osuutensa.

Säästäminen ei saa olla kiusaamista.

On uskallettava astua isoillekin varpaille.

Espoosta ei saa tehdä työttömän työvoiman varastoa.

Espoon tulee siirtää uusia rakennushankkeita eteenpäin ja tehostaa toimintaansa niin, että veroprosentti voidaan pitää ennallaan. Sellainen toimintatapa, joka johtaa jatkuvaan verojen korottamiseen on joka tapauksessa ajan mittaan kestämätön ja siitä on päästävä heti irti. Kuntalaisten verorasitusta ei voi nostaa loputtomasti. On parempi, että talouskuri toteutetaan silloin, kun vielä on valinnanvaraa eikä vasta sitten, kun ollaan pakon edessä.

Espoo ei voi jatkuvasti investoida yli varojensa. Länsimetroa ei tule jatkaa, ellei valtio tule hankkeeseen omalla oduudellaan mukaan. Harkinnanvaraisia investointeja tulee siirtää eteenpäin, kunnes niiden toteuttamiseen on varaa. Homeiset koulurakennukset tulee kuitenkin korjata välittömästi.

Jokainen investointi vaikuttaa myös käyttötalouteen. Jos toimitiloja on liikaa tai ne ovat liian kalliita, niiden ylläpito vie mahdollisuuksia siltä työltä, jota varten tilat on hankittu. Kun rakennetaan ns. elinkaarimallilla, on pidettävä huolta siitä, että investoinneista käyttötalouteen siirtyvät elinkaarikulut hyvitetään täysimääräisesti toimintakuluissa siten, ettei uusi tilojen hankintatamalli heikennä kaupunkilaisten palvelujen taloudellisia edellytyksiä.

Espoon kaikkien tilojen käyttö tulee kartoittaa ja kartoituksen perusteella tulee harkita toimitilojen vähentämistä. Tilojen yhteiskäyttöä tulee lisätä.

Espoo päätti v. 2009 nostaa veroprosenttiaan väliaikaisesti vain yhdeksi vuodeksi 0,25 prosentilla. Väliaikainen prosentti on ollut voimassa neljä vuotta eikä tuona aikana ole kyetty tasapainottamaan kaupungin taloutta. Nyt tasapainottaminen täytyy tehdä ja samalla lopettaa jatkuva ylivelkaantuminen.

Sisäinen laskutus kuriin

Espoon kaupungin palveluyksiköiden sisäinen laskutus pitää panna sillä tavalla kuriin, etteivät kaupungin toiminnalliset yksiköt missään tilanteessa joudu maksamaan sisäisistä palveluista enemmän kuin niiden ostaminen yksityisiltä palveluntuottajilta tai tuottaminen itse maksaisi. Elleivät kaupungin palveluyksiköt kykene tuottamaan palveluitaan kilpailukykyiseen hintaan, yksiköt joko tulee lopettaa tai niiden vastuulliset toimijat vaihtaa siten, että hinnoittelu saadaan järkevälle tasolle.

Toinen mahdollisuus on avata kaupungin sisäiset palvelut ulkopuoliselle kilpailulle ja vapauttaa toimintayksiköt hankkimaan palvelunsa sieltä, mistä ne edullisimmin ja laadukkaimmin saavat.

Järkeä kilpailutuksiin

Kaupungin tulee hoitaa kilpailutuksensa siten, että myös pienillä ja keskisuurillä yrityksillä on mahdollisuus jättää hankintoja kaupungin palveluista. Hankintayksiköitä ei tule keinotekoisesti yhdistää ylisuuriksi kokonaisuuksiksi. Jos onganisaatiota täytyy hankintojen järkeistämiseksi muuttaa, se on tehtävä. Vaikka veronmaksua ei voikaan käyttää hankintaperusteena, kaupungin tulee olla tietoinen tuotteita ja palveluja tarjoavien yritysten veronmaksun vaikutuksesta kaupungin talouteen.

Harmaaseen talouteen ja veronkiertoon tulee puuttua aktiivisesti. Sen sijaan reilua ja rehellistä yritystoimintaa tulee suosia ja tukea.

Espoo ei voi olla työttömän työvoiman varasto

Espoo rakentaa tulevaisuuttaan siihen, että kaupungin asukasmäärä nousee vuosittain useilla tuhansilla. Investointi- ja takaisinmaksulaskelmia väenstönlisäyksen vaikutuksista joko ei ole lainkaan tehty tai niitä ei ole ainakaan julkistettu. Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että väestö kasvaa, mutta kasvun tuloksena Espoossa on yhä suurempi joukko asukkaita, joilla ei ole työtä ja palkkaa, jotka eivät maksa veroja ja jotka tulojen sijaan aiheuttavat kaupungille kuluja. Vika ei tietenkään ole ihmisten vaan väärin suunnatun kasvupolitiikan.

Asukasmäärän sijaan Espoon kannattaisi seurata kaupungissa olevien työpaikkojen määrän kehittymistä.

Espoon kasvupolitiikka tulee selvittää, arvioida uudelleen ja saattaa sekä asukkaiden, ympäristön että talouden osalta kestävälle perustalle.

Samalla Espoolla edistyksellisenä kaupunkina tulee olla selvä tietoisuus siitä, että koko maailman tulevaisuuden kannalta on välttämätöntä, että rakennamme sellaisen talousjärjestelmän, joka ei perustu jatkuvaan kasvuun vaan vakauteen. Emme voi tietoisesti tuhota maapallon ja sen asukkaiden elinmahdollisuuksia lyhytaikaisen voitontavoittelun alttarille. Espoon tulee olla uuden, terveen talouspolitiikan maailman paras veturi.

Merkitseviä säästökohteita

Säästäminen ei saa olla työnsä hyvin tekevien, kuntalaisia palvelevien ja parhaansa yrittävien työntekijöiden kiusaamista. Säästöillä ei saa viedä kaupunkilaisten tarjoamien palvelujen toimintaedellytyksiä. Kaikkien tietysti tulee tehdä parhaansa eikä kukaan saa käyttää yhteisiä varoja vastuuttomasti. Samalla tulee päättäjien kuitenkin uskaltaa tarttua niihin säästökohteisiin, joilla on todellista taloudellista merkitystä. Kun vaje on 30 miljoonaa, sitä ei saada kerätyksi yksittäisten työntekijöiden työedellytyksiä kaventamalla vaan muutosten tulee kohdistua ennen kaikkea pääomien käyttöön, investointeihin ja velkaantumiseen. Päättäjien pitää uskaltaa astua myös isokenkäisille varpaille.

Säästöpäätöksillä ei kerätä vaalikannatusta eikä saavuteta kansansuosiota. Nyt tarvitaan poliitikkoja, jotka näkevät yhteisen hyvän tärkeämpänä kuin omat valtuusto- tai eduskuntapaikkansa.

Joka päättää, se maksaa

Suomalaisen kuntatalouden pahin kompastuskivi on se, että taloudellinen päätöksenteko ja päätösten maksuvelvollisuus on erotettu toisistaan. Kuntien palveluvelvoitteista päättää eduskunta ja maksuvelvollisia ovat kunnat. Pitäisi päästä sellaiseen järjestelmään, jossa päättäjä vastaa myös taloudellisista seuraamuksista. En tiedä, miten tämä tapahtuu. Joka tapauksessa on selvää, että nykyjärjestelmä on tullut umpikujaan, josta selviäminen näyttää tällä hetkellä olevan yhteiskunnallemme ylivoimaista.

Joka päättää, se maksaa, on terve periaate, joka tulee saattaa voimaan.