Keskuskaupungit eivät yritäkään ratkaista ongelmiaan vaan ainoastaan siirtää epäonnistuneen politiikkansa maksamista ympäristökuntien harteille.
Keskuskaupungeilla on ongelmia. Hyvätuloiset ihmiset haluavat muuttaa muualle. Syyte, että ympäristökunnat poimivat rusinat pullasta, tunnustaa, että keskuskaupungit ovat epäonnistuneet. Erityisesti lapsiperheet, joilla on varaa hankkia tarpeitaan vastaava asunto, elinympäristö ja palvelut, muuttavat keskuskunnista kehyskuntiin. Keskuskaupungit eivät yritäkään ratkaista ongelmiaan vaan ainoastaan siirtää epäonnistuneen politiikkansa maksamista ympäristökuntien harteille. Tätä tukee maan hallitus.
Nyt pitäisi kysyä, missä keskuskaupungit ovat epäonnistuneet. Mitä pitäisi muuttaa, jotta keskuskaupunkien kilpailukyky asukkaista paranisi? Jos ongelmia ei ratkaista, ne vain leviävät ja yhä uudet alueet ihmisineen tulevat osaksi laajenevaa ongelmaa.
Liian suuret päätösyksiköt johtavat siihen, että jokainen alue tulee aina olemaan vähemmistönä omassa asiassaan. Muut päättävät paikallisten asukkaiden puolesta heidän elinympäristöstään ja palveluistaan. Se merkitsee vallansiirtoa asukkailta virkamiehille ja ammattipoliitikoille. Pakko astuu demokratian sijalle. En ole nähnyt enkä kuullut kuntien hallintokeskustelussa yrityksiä parantaa paikallisdemokratiaa, ihmisten todellisia mahdollisuuksia vaikuttaa omiin palveluihinsa ja omaan elinympäristöönsä. En ole nähnyt listoja niistä asioista, joista asukkaiden pitäisi voida itse päättää omassa lähipiirissään.
Haluaisin kuntien kehitysprosessiin mukaan todellisen lähidemokratian kehittämisen.
Lähipalvelujen lopettamisen pelko on todellinen. Sen on osoittanut kehitys suurimmissa kaupungeissa. Huonot lapsiperheiden lähipalvelut ja ongelmallinen, usein myös vaarallinen lasten kasvuympäristö ovat varmasti yksi suurimmista syistä siihen, miksi perheelliset haluavat muuttaa suurista kaupungeista perheystävällisiin pieniin kuntiin.
Ihmiset tietävät itse, mikä heille on parasta. Suhtaudun suurellla epäluottamuksella kaikkiin, jotka sanovat tietävänsä paremmin, mikä toisille on parasta.
Yhteiskuntamme toimintamalleja tulee kehittää. Se ei tapahtu sanelemalla ylhäältä vaan yhteistyössä kaikkien, niin eri kuntien kuin myös yksittäisten alueiden asukkaiden ja ihmisten kanssa.
Olen useaan kertaan sanonut, että tarvitsemme talousjärjestelmän, joka perustuu vakauteen, ei kasvuun. Maailman kestokyky asettaa talouden kasvulle rajat, joiden ylittämisessä olemme lähempänä kuin kuvittelemmekaan. Se koskee myös väestön kasvua niin paikallisesti kuin maailmanlaajasti.
Nyt on aika ratkoa todellisia ongelmia, ei levittää niitä.
