Terveydenhuollon ongelman ratkaisu

Share |

Maanantai 27.2.2023 klo 22.35 - Simo Repo


Julkisen terveydenhuollon ongelmiin on olemassa yksinkertainen ja takuuvarma ratkaisu: Säädetään laki, joka velvoittaa kunnanvaltuutetut, aluevaltuutetut, kansanedustajat, ministerit sekä kuntien, hyvinvointialueiden, maakuntien ja valtion virkahenkilöt käyttämään pelkästään julkisen terveydenhuollon palveluita samoin ehdoin kuin palvelujen muutkin käyttäjät.

Väitän, että tämän uudistuksen jälkeen - jopa ehkä ennen sen voimaantuloa - julkisen terveydenhuollon palveluiden saavutettavuus- ja muutkin perusongelmat ratkeavat muutamassa kuukaudessa.

Uudistus merkitsisi, etteivät kyseiset ryhmät voisi hankkia itselleen verovaroin rahoitettuja etuoikeuksia muihin kansalaisiin verrattuna. Se tarkoittaisi myös, että virkasuhteisten kohdalla nykyisen kaltainen työterveyshoito lakkaisi ja siirtyisi osaksi julkisia terveyspalveluita. Sen sijaan työsuhteisten kohdalla työterveyshoito voi jatkua nykyisellään eikä julkisten palveluiden käyttövelvoite koskisi heitä.

Nykyjärjestelmän perusongelma on, että etuoikeutetut ryhmät hankkivat itselleen verovaroin etuoikeutettuja palveluita ja jättävät palvelujen maksajien - veronmaksajien - tarpeet huomioimatta.

Samaan terveysasemajonoon ilman etuilua ministerit, pitkäaikaissairaat, kaupunginjohtajat, eläkeläiset, kansanedustajat, lapset, nuoret... Alkaisi jonoon tulla vauhtia!

Samaan hengenvetoon on oman kokemuksen pohjalta sanottava: Terveysasemien työntekijät ovat ammattinsa osaavia ja palvelualttiita. Liika kiire painaa usein päälle, mutta tämän uudistuksen myötä työntekijämitoituskin taatusti korjaantuisi.

Avainsanat: Terveydenhuolto, terveyskeskus, hyvinvointialue, hoitoon pääsy, jono


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini